Luvattavaa?

Vuosi alkoi Children of Bodomin, tämän mainion raskaamman ei-tanssimusiikillisen orkesterin keikalla pohjoisessa. Kylmässä, mutta ihanan kotoisassa Oulussa. Naurua ja iloa riitti. Te, jotka ette kosketusetäisyydelläni olleetkaan, tunsimme toisemme lähellä. Tänä vuonna aion parantaa jatkuvalla, tasaisella sykkeellä. En aloita mitään radikaalia, jota en voi ylläpitää. En aio vaatia kuita taivaalta, mutta pieniä hetkiä elämässä jotka saavat uskomaan ihmisiin. Jokaisen vuoden tulisi olla parempi kuin edellisen, sen verran ekonomistia löytyy minustakin vaikka puhunkin sosiaalisesta pääomasta kylmän rahan sijaan. Tyytymätön en silti ole koskaan ollut, kyllä vuodet ovat tähän asti saaneet minut onnen ja onnellisuuden kyllästämäksi enkä suostu uskomaan, että loppu sille häämöttäisi. Hinajapurkkini on täynnä ja minä sieltä syön, sen tiedän.

Kiitos nykypäivän tekniikan, sujahdin sopivaan muottiin Suomessa ilman suurempia poissa-olon tunteita. Snookerissa istuttujen iltojen määrä huomattavasti toki vähenee aina Aberdeeniin tultaessa. Hieman myös harmitti seurata Täältä Pohjoiseen – kirjan nimikirjoitusten jakotilaisuutta whatsupista livenä olon sijaan, kiitos kuitenkin päivityksistä. Pari mielenkiintoista keikkaa jäi näkemättä, sain onneksi lomalla paikattua. Livenä esitetyn musiikin seuraamiseen aionkin panostaa entisestään tänä vuonna, paikan päälle vaivautuminen lienee suurin kunnianosoitus oli esitys mikä hyvänsä. Paatuneinkin ihmisvihaaja voinee myöntää joukossa piilevän voiman.

Oulussa on elämää. Ystävät ja toverit, kyllä tuttujen kasvojen näkeminen on mukavaa. Monessakin kohtaa mieleen hiipi ajatus omasta etuoikeutetusta elämästä täynnä rikkauksia eli rakkauksia. Ja maalla metsässä sielu lepää. Jo metsän näkeminen riittää minulle, saamaan taas ajatukset hidastettua. Ei voisi ihminen paljoa lisää pyytää saatika saada. Kuukausi oli pitkä aika olla sosiaalinen ja väsy hiipi puseroon. Vieläkö kesällä kerkiää lautapelejä pelaamaan ja valokuvaamaan? Näkeekin sitten paremmin, yölläkin on valosaa ja aikaa on. 

Vuosi tuo kyllä melkoisia muutoksia monenkin elämään. Vauvat taas kasvavat. Onneksi Skype toimii, vaikka neljävuotiaalle se onkin tylsempi aparaatti kuin neljäkymmentävuotiaalle. Noh, askartelen sitten taas kesällä, kun lumet ovat sulaneet. Tämä internet se on jännä juttu, sieltä löytyy koteja ja rakkauksia, kasveja ja kannanottoja. Ja musiikkia! Kyllähän rajaton musiikin anti  muutti maailmani ja toi elämään valoa ja varjoja.

Samoin oli mukava palata Aberdeeniin. Täälläkin on koti, hieman kylmä tällä hetkellä mutta muutoin hyvä. Onnea on, että täälläkin päässä odotetaan. Saa manata, nauraa ja itkeäkin. Saa humaltua hyvässä seurassa, mitä arvostan kovasti. Sitä nousuhumalan tunnettahan ihminen usein kaipaa ja hakee keinoja siihen päästäkseen, alkoholilla tai ilman. Huoletonta parituntista, ilman ajantajua tai ongelmaa, jota ei sen pöydän ääressä ratkaistaisi. 

Lupaan nauttia ja ihailla. Oppia uutta, opettaa ja jakaa. Enkä säästä tunteitani, kuljen pää pystyssä ja rinta rottingilla. Annan aikaa myös itselleni, aikaa prosessoimiseen, jotta saisin selvää tästä maailmasta, jota voisi kutsua todellisuudeksi. 

Koulukin alkoi, täysillä alusta lähtien. Uudet kurssit tuovat informaatioähkyn josta saavat läheisimmät kärsiä kun päästelen outoja ajatuksia sekamelskana itsestäni ulos. Lähimmät siellä tai täällä. Ehkä ihminen ei olekaan puu, vaan Humala, joka joka vuosi jaksaa nousta routaisesta maasta, suotuisassa elinympäristössä. Ihmisten avustana se leviää ja villiintyy ja kasvattaa varttansa kietoutuen sopiviin kohtiin tukea hakien. Vahvat juuret pysyvät silti maassa, ellei kukaan revi niitä ylös. Sen varsi on hieman tahmea, näin muistan Humalan takapihalla.

Suloisin joululahja koskaan <3

Oulu, karua on.

Koulutiellä

Seaton Park

Jo vain joululta näyttää

Aberdeen jäi pohjoiseen kun aloitin matkani Suomeen, jälleen Edinburghin kautta. Ensimmäiset kokeet takana, ensimmäiset jännittävät ja kirjoituskättä särkevät hetket koettu. Jäätävää vettä tihuuttaa ja kylmä on, ihan talvelta tuntuu. Joululaulut soivat, kuusi ja takanreunus loistavat juhlapuvuissaan. Näyttää ihan joululta.

Syksy meni nopeasti ohi. Neljä kuukautta vain hujahti, tuntuuko teistä samalta? Aika ei laahannut, minä itse kyllä hitaine hoksottimineni. Sain ystäviä, samalla tavalla hulluja kuin itse olen, se lienee vaatimus. Muutamia kriisejä sattui, niin kuin on tekevällä tapana. Olen oikein iloinen. Käsikin on nyt parantanut, hieman se on hassu ja jäykkä, ja sitä särkee poikkimenokohdasta kylmällä säällä. Kipsin takia jäivät ajatukset kirjaamatta tänne, näin sähköisesti. Olen tuntenut aiheesta huonoa omaatuntoa. Samoin ensimmäiset kokeet veivät aikaani. Ja teitä varmasti ilahduttaa kuulla, että myös elin. Elin täysin rinnoin, juhlin, nauroin, iloitsin. Annoin iloluontoni näkyä.

Yliopistoelämä tuntuu sopivalta minulle. Helppoa se ei missään nimessä ole, aikaa vievää. Työssä ollessa on mahdollista vaihtaa työvaatteet pois ja jatkaa mihin jäi edellisenä päivänä, tehdä mitä huvittaa. Opiskellessa menet aamulla kouluun, tulet illalla kotiin ja opiskelet lisää. Onneksi se on juuri sitä, mikä minua huvittaa. Saan lukea kirjojani useimmiten rauhassa. Yhteiset opiskeluhetketkin ovat toki tärkeitä, samoin kahvitunnit kirjastolla ja muuten vain juoruilu. Kaikki se piristää. Kirjastohan se hieno paikka on; kirjoja kahdeksassa kerroksessa, kolme lasista hissiä kuljettavat ihmisiä ylös, alas, ylös etsimään tietoa. Sir Duncan Rice Libararyn lasisista seinistä näkee joka suuntaan, kaupunkiin ja merelle. Itse rakennus näkyy kauas kuin maamerkkinä. Vaikka itse kampus ja moni sen rakennuksista ovat keskiajalta, tämän upean kirjaston kävi Hänen Majesteettinsa Kuningatar Elizabeth avaamassa 2012. 

Aberdeen alkaa pikkuhiljaa tulemaan tutuksi. Sinunkaupat on tehty. Aurinko on paistanut useammin kun olin uskaltanut toivoa. Tuulee kovasti, mutta useimmiten se on kuin suuri halaus joka ottaa ja nostattaa. Pitkät ja voimakkaat käsivarret ottavat kiinni kainaloiden alta ja nostavat ilmaan, on kietouduttava takkiin ja pidettävä hatusta kiinni. Meri on lähellä, sen huomaa. Illalla rantabulevardilla kävellessä on vain ihailtava merellä näkyviä valoja, jotka kuuluvat laivoille odottamassa vuoroaan päästäkseen satamaan. Kymmeniä suuria valtamerialuksia, kalastajalaivoja ja muita paatteja odottavat vuoroaan tulla ohjatuksi sisään. Satamassa näkee laivat kosketusetäisyydeltä. Komeita ovat, kunnioitusta herättäviä. 

Vielä on matkaa kotiin. Yritän kovasti nauttia matkastakin, varsinkin kun se kestää niin kauan. Vielä menen joulumarkkinoille ja luistelemaan. Lauantaipäivän vietän lentokentällä Ranskassa, ihan keskenäni. Kohta olen kotona. Äiti on luvannut leipoa rieskaa. Ohessa kuvia syksyltä, niitä näppäilin ihan tätä tarkoitusta varten. Uuden vuoden lupaukseni on, että jos ei käsi syystä tai toisesta mene poikki, kirjoitan useammin. Toivon joululta iloa, naurua ja rentoutumista, meille kaikille. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Nähdään ensi vuonna <3

 

Kampusta

Lisää kampusta

Edinburghin joulumarkkinat

Edinburghin joulumarkkinat

Aberdeenin satama

Kampus auringonpaisteessa viimeisellä kouluviikolla

Aberdeenin jouluvaloja

Koulumatkalla

Sir Duncan Rice Library

Lenkillä

Seaton Parkissa kävelyllä

Naapurin linna. Myytävänä.

Taikaa

Kesä, joka kesti taianomaisesti maaliskuusta elokuuhun, oli jälleen lyhyen elämäni paras. Voin rehellisesti sanoa, että aina kesän jälkeen, olipa se kestänyt lyhyemmän tai pidemmän aikaa, olen voinut todeta ajan olleen täydellistä. Mutta eikö vain näin pidäkin olla? Pyrkimällä asteikossa ylöspäin, rimaa kohottamalla, ihminen viisastuu ja jaksaa taas jatkaa.

Mitään ei olisi aikani ollut ilman niitä kaikkia ihmisiä, jotka sain tavata ja joiden kanssa sain viettää aikaa. Koska tämä kirjoitus ei ole bibliografia, en luettele teitä jokaista nimeltä, mutta ehkäpä tunnistatte itsenne ja jopa toisenne. Kaikki ne naurut ja ilot, keskustelut ja hymyt joita jaoimme - enhän niitä vain itse kuvitellut. Myös itkut saatoin jakaa. Useimmiten itkin ilosta, mutta joskus harvoin myös maailman painosta harteillani. Olen kovin ylpeä voidessani sanoa, että tapasin varmasti maailman hienoimpia ihmisiä. And never underestimate Traveller’s Friendship - silläkin voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. Terveisiä myös Cafe Roosteriin, olipa vain hienoa olla mukana tässä merkittävässä oululaisittain uudenlaisessa kulttuurikahvilassa. Teette rankasti hyvää työtä.

Syyskuun alussa alkoi uusi luku elämäni kirjassa. Opinnot, jota olen odottanut aktiivisesti alkavaksi viisi vuotta ovat tässä ja nyt. Uusi rooli opeteltavana, uudet tiet kuljettavana ja uudet ihmiset jututettavana. Selviydyn siitä kaikesta kyllä, varmasti. Tähän mennessä kaikki on mennyt hienosti. Sujuvaa ja helppoa, tutustumista ja tutkiskelua.

Kampukselta

Täkäläiset ovat saaneet harjoitusta uusien opiskelijoiden vastaanottamisessa, sillä The University of Aberdeen on perustettu vuonna 1495. Koulusta valmistui jo silloin lääkäreitä, opettajia ja pappeja Pohjois-Skotlannin tarpeisiin. Tänä syksynä uusia opiskelijoita aloitti noin 3 000. Nykyään yliopisto jakautuu kolmeen eri kouluun: College of Art and Social Science, College of Life Science and Medicine ja College of Physical Science. Oma kouluni on College of Art and Social Science ja tiedekuntani siellä on Divinity, History and Philosophy. Neljän vuoden päästä voin esitellä itseni oppiarvolla Master of Arts, History and Politics. Historian ja politiikan lisäksi opiskelen sosiologiaa ja englantia, siis kirjallisuutena. Kaikki vaikuttavat äärimmäisen mielenkiintoisilta ja tärkeiltä aineilta, enkä tahdo jaksaa odottaa aina seuraavaa asiaa opittavaksi.

Tämä syksy on monin osin onnellinen muillekin. Keneltäkään ei leikata kasvainta, vauvoja syntyy ja taaperot vain kasvavat. Isommat lapset saavat jo oman huoneenkin. Muuttoja on edessä muillekin. Odotan teitä myös tänne, voisimme tutkia uutta kaupunkia yhdessä. Olemmehan me aina tienneet, että minun isäni lapsilla on levottomat sielut.

Tästä alkaa korkeakouluopintojeni ensimmäinen vuosi. Aiheet seuraaviin kirjoituksiin ovat jo valmiina ja muotoutumassa, täytynee vain jokunen kirja lukea ihan koulua varten tässä myös. Kerron teille kyllä kaiken, tai jos en kaikkea niin ainakin kaiken minkä kertoisin äitillekin. Kertokaa te mitä tykkäsitte. Toivottakaa onnea. Pitäkää peukkuja. Pitäkää yhteyttä.

Lenkillä

Seaton Park

Hirviömörkö

The North Sea

Seaton Park