Säitä

Jo on säitä pidellyt. Nyt on talvi tällä puolella maapalloa, kaikkihan sen tietävät. Ja vaikkei tässä maassa kärvistelläkään -25 asteen pakkasessa ja lumikasojen keskellä, kärvistellään täällä kuitenkin. Nimittäin tuulta ja tuiskua riittää. Näillä säillä paikallisen tunnistaa t-paidasta tai shortseista.

Tänä viikonloppuna en voine kehua käyttäneeni kapasiteettiani täysillä, mutta muuten mukavaa oli. Ihmettelemistä riitti. Perjantaina minun suustani kuultua: ”miksei tänään oikein jaksa”, ”tänään olen kyllä ajatellut niin kovasti” ja ”ihan vaan parille”. Väistämätön lopputulos oli siis erilainen lauantai.

Pidimme nimittäin lättykestit. Kaikilla mausteilla: jäätelöä, hilloa, mustikoita ja maapähkinävoita. Tämä idean siivittämä makeanähky sai meidät leipomaan pizzaa! Josta tuli täydellistä, sallinette puhua muidenkin puolesta ja varsinkin omakehun tuoksahtaessa. Pizzaa kuohkealla pohjalla (täkäläinen kuivahiiva on hyvin erilaista kuin kotona, mutta pidän siitä), täytteenä sipulia, valkosipulia, tomaattikastiketta, maissia, paprikaa, tomaattia, kikherneitä, AKT, korianteria (lempimausteeni, käy kaikkeen paitsi puuroon), oliivia ja kaiken kruunasi törsäillen käytetty mozzarella- ja cheddarjuusto. Jo vain nassut kiittivät. Ruoka taisi nousta huppuun ja nauratti niin että toisilla oli ruumiinhallinta hankalampaa kuin toisilla.

Haluaisin sanoa, että muusta päivän aktiviteetista en ole ylpeä, mutta kun tavallaan olen. Katsoin kokonaisen kauden HIMYM:iä (How I Met Your Morther). Life nearly completed, mutta ei aivan. Koukuttuminen on vaarallista ja jännittävää. Ja muiden elämä, olkoonkin kuinka epätodellista, on jopa sairaalloisen mielenkiintoista seurattavaa. Peiton alla päivänä, jollain vettä ja räntää satoi vaakatasossa ja varmasti välistä myös ylöspäin. Tuuli nakkeli vesiä ikkunaan ankarasti. Vinkka oli sen verran voimakas, että tukka oli päästä lähteä, kun koitin tarpoa eteenpäin vastatuulessa. En mennyt kauas.

Hyvin nukutun yön jälkeen edellispäivän ruokaövereissä luvatulle 10k lenkille. Aurinko paistoi kauniisti, sillä tavalla kuin täällä yleensäkin paistaa. Ei liian kirkkaasti, kuin verhon takaa. Kaikki näyttää siinä valossa kauniilta, eikä mikään ole pahaa. Mutta kuten olemme eliniän brittimysteerejä seuraamalla oppineet, juuri sellaisessa säässä pahuus paljastuu. Tiet olivat sulat ja kuivat, tuuli vain pientä puhuria. Rantabulevardi oli täynnä koiria ja ihmisiä, tässä järjestyksessä. Aallot löivät vahvoina ja korkeina rantaan, vesi oli korkealla. Sitten tuli viisi kilometriä mittariin, bulevardi loppui ja oli aika kääntyä takaisin. Kuin salamaniskusta tuuli muuttui puhuriksi joka lävisti kaiken. Lunta pyrytti ja kasteli vaatteet, matkanteko hidastui ja muuttui epämukavaksi. Aurinko katosi. 

Mukavaa helmikuuta vain kaikille. Kesää odotellessa. 

Lunta sataa ja aurinko paistaa.

Beach Boulevard.